04.03.2020

STILL tukee Hannoverin messujen siirtoa ja harkitsee osallistumista heinäkuussa

”Kohtuullinen päätös”

Hampuri, 4. maaliskuuta 2020 – Terveys on tärkein. Tästä syystä Deutsche Messe AG ilmoitti tänään Hannoverin messujen siirtämisestä heinäkuun 13. päivään 2020. Syy siirrolle on koronaviruksen maailmanlaajuinen leviäminen ja siihen liittyvät järjestäjien ja viranomaisten huoli terveys- ja turvallisuusseikoista. STILL tutkii vielä, onko messuohjelma mahdollista toteuttaa vaihtoehtoisena ajankohtana.

"Ihmiset, joiden kanssa ja joiden hyväksi työskentelemme, ovat aina etusijalla STILLille. Siksi voimme hyvin ymmärtää päätöksen olla järjestämättä tämän suuruusluokan kansainvälistä tapahtumaa tänä aikana", kommentoi Thomas A. Fischer, hampurilaisen STILL GmbH:n markkinoinnista, myynnistä ja huollosta vastaava toimitusjohtaja, Deutsche Messe AG:n uusinta ilmoitusta. STILL peruutti itse äskettäin osallistumisensa sisälogistiikan LogiMAt-messuille.

STILL on perinteisesti osallistunut Hannoverin messuille hyvin laajalla ohjelmalla. Yritys selvittää lähipäivien aikana kumppaniensa kanssa, onnistuuko se ja millä tavoin uutena ajankohtana heinäkuussa. "Sellaisen messunäkyvyyden, jonka me tarjoamme kävijöille Hannoverin messuilla, sujuvan toiminnan onnistumiseksi monet tekijät on koordinoitava täydellisesti. Ennen kuin voimme vahvistaa osallistumisemme heinäkuussa, meidän on varmistettava päivämäärät, saatavuus ja resurssit uudelle tapahtuman päivämäärälle," Fischer selittää.